Elinavirmasuo

Terapiapalvelut


Tarjoan monipuolista ja joustavaa asiantuntija-apua sekä yksittäisen traumatapahtuman kokeneelle että pidempään traumatapahtumista ja niiden seurauksista kärsivälle ihmiselle.

Terapia voi olla fokusoitua, lyhytkestoista , jolloin käyntejä on muutamista kerroista muutamaan kuukauteen tai pitkäkestoista, jolloin terapia on vuodesta useampaan vuoteen kestävää.

Olen Valviran rekistöimä psykoterapeutti, KELA:n pätevyys.

Viitekehykseni on kriisi- ja traumapsykoterapia, kohderyhmäni ovat nuoret ja aikuiset.

Yksittäinen trauma


Yksittäinen traumatapahtuma voi olla esimerkiksi äkillinen, ennalta-arvaamaton läheisen kuolema, väkivaltatilanne, onnettomuus tai raiskaus. Terapiaa voidaan antaa uhreille, heidän omaisilleen tai esim. onnettomuuksien silminnäkijöille. Fokusoidussa traumapsykoterapiassa keskitytään traumatapahtuman käsittelyyn ja siitä selviytymiseen, jolloin asiakas voi saada helpotusta trauman jälkeisiin oireisiin.

Terapian tavoitteena on lieventää ahdistusta, keskittymiskyky paranee, univaikeudet helpottuvat, traumatapahtuman vältteleminen vähenee ja kehon ylivireystila laskee.

Hoito voi kestää muutamasta kerrasta muutamiin kuukausiin. Fokusoidussa kriisiterapiassa voidaan käyttää apuna erilaisia traumaterapiateknikoita, kuten EMDR-menetelmää.

Toistuva tai pitkäkestoinen trauma


Toistuva traumatisoiva tekijä ihmisen elämässä voi olla esim. perheväkivalta, insesti, koulukiusaaminen tai työpaikkakiusaaminen. Trauman seurauksena ihminen ei kykene selvittämään traumaattiseen tapahtumaan liittyviä ajatuksia eikä tunteitaan. Traumatisoituneita hoidetaan useimmiten 1-4 vuotta kestävässä terapiassa. Terapian avulla ihminen ymmärtää oireidensa ja käyttäytymisensä merkityksen ja saa oireensa paremmin hallintaansa.

Traumatapahtumia käydään asteittain läpi, häiritsevyys vähenee ja ongelmat prosessoituvat osaksi ihmisen elämän historiaan hallitsematta arkipäivää kuten aiemmin

EMDR


EMDR-silmänliiketerapiaa käytetään tavallisesti osana muuta psykoterapiaa. Yksittäisten traumojen ja fobioiden kohdalla sitä voidaan käyttää myös itsenäisenä menetelmänä. Perusajatuksena on, että EMDR nopeuttaa haitallisten muistojen käsittelyä ja vähentää merkittävästi potilaan oireita, esim. emotionaalista stressiä, tunkeutuvia ajatuksia, takaumia ja painajaisia. EMDR-hoidon tärkeimpänä päämääränä on vapauttaa potilas menneisyyden haitallisista muistoista siten, että hän saa takaisin kyvyn tehdä positiivisia ja joustavia valintoja nykyisyydessä.

EMDR on vuorovaikutteinen, standardoitu menetelmä, joka yhdistyy hoitosuunnitelmaan. 

Yhteystiedot


Terapiapalvelu Horisontti Oy

Elina Virmasuo-Lehtonen

Kriisi- ja traumapsykoterapeutti, EMDR~terapia

Rauhankatu 24
26100 Rauma
044 522 7181

elina@elinavirmasuo.fi